Skip to content

Tietokirja ”Seitsemän kummaa veljestä”

31.3.2016

kansiUutuuskirja Seitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta perustuu tekijänsä Sandra Hagmanin väitöskirjaan Seven Queer Brothers: Narratives of Forbidden Male Same-sex Desires from Modernizing Finland 1894–1971 (2014). Suomenkielinen laitos ilmestyi pari kuukautta sitten.

Kirja edustaa niin kutsuttua mikro­historiallista tutkimus­otetta: keskitytään tavallisten ihmisten elämän­tarinoihin — tässä tapauksessa seitsemän suomalaisen homomiehen haureus­tuomioihin — ja valotetaan laajempia ilmiöitä ja ajan henkeä niiden avulla. Historioitsija Carlo Ginzburgin mukaan erityis­tapaukset ovat tässä suhteessa erityisen kiinnostavia, sillä historian ”vinksahtaminen” ja normien rikkominen paljastaa normeista ja odotuksista enemmän kuin tasainen ja ongelmaton tapahtuma­kulku.

Hagman keskittyy ajanjaksoon, jolloin homoseksuaaliset teot — haureuden harjoittaminen samaa sukupuolta olevan kanssa — oli Suomessa rangaistavaa. Tällainen säädös sisältyi vuoden 1889 rikoslain 21. lukuun:

12 §. Jos joku harjottaa haureutta toisen samaa sukupuolta olevan kanssa; rangaistakoon kumpikin vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi.

Samassa pykälässä säädettiin rangaistus myös eläimeen­sekaantumisesta. Tämä yhdistelmä lienee muistumaa ”Sodoman synneistä”.

Vuosina 1894–1971 annettiin yli tuhat tuomiota miehille, jotka olivat harjoittaneet haureutta toisen miehen kanssa, mutta kuten Hagman osoittaa, eri aikoina tuomioita annettiin varsin vaihtelevasti: niiden määrä alkoi kasvaa vasta 1930-luvulla, ja eräänlainen huippu saavutettiin vuonna 1951. Myös paikkakunnalliset vaihtelut olivat huomattavia.

Hagman on tutkinut oikeudenkäyntiasiakirjoja laajalti, valinnut eri ajanjaksoilta kaikkiaan seitsemän havainnollista esimerkkitapausta ja antanut heille peitenimet Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen mukaan. Hagman kykenee havainnollistamaan oivallisesti ajattelu- ja suhtautumistapojen muutosta sekä maaseudulla (käräjä­oikeuksissa) että kaupungeissa (raastuvan­oikeuksissa).

Tutkimuksessa kiinnostavaa on se, miksi miesten välistä haureutta valvottiin eri aikoina niin eri tavoin. Hagman huomauttaa, että mainittuna ajanjaksona Suomi muuttui ”Venäjän hallitsemasta sääty-yhteiskunnasta moderniksi hyvinvointivaltioksi”. Sodat ja taloudelliset murrokset löivät maamme kehitykseen oman leimansa.

Tutkimuksen varhaisimmissa tapauksissa näkyy kaupunkilais- ja maalaistapausten välinen ero: ”Aapo” oli maalaiskoulunopettaja, joka tuomittiin asianomaisesta haureudesta, oli kylän merkkihenkilö, kun taas työmies ”Tuomas” Kotkasta edusti työväenluokkaa, köyhälistöä. Molemmissa tapauksissa kyse oli sosiaalisesta kontrollista, joka institutionalistui kaupungeissa ”ja se ulkoistettiin virkavallalle, toisin kuin maaseudulla, missä kontrolli perustui sosiaalisiin suhteisiin”. Tuomiot eivät siis muodosta millään tavoin edustavaa otosta tuonaikaisesta homoseksuaalisesta elämästä.

Kuten Jan Löfström on osoittanut, historiallisissa maalaisyhteisöissä homoseksuaalisuus ei ollut ongelma. Vasta saksalaisen lääketieteellisen ja rotuopillisen ja -hygieenisen ajattelun saavuttua Suomeen ”homoseksualisia rikoksia” alettiin pitää ongelmana, koska ne rappioittivat varsinkin kaupunkien asujaimistoa. Tuomioiden määrä kasvoi varsinkin kaupungeissa koko 1930-luvun. Sota-aikana tuomioita jaettiin kenttäoikeuksissa. Esimerkkitapauksista ”Aapo” tuomittiin vuonna 1934 ankarasti: 5 vuotta 3 kuukautta kuritushuonetta. Tuohon aikaan toistakin osapuolta kohdeltiin rikoskumppanina, vaikka hän olisi ollut alaikäinen (kyseisessä tapauksessa 16-vuotias), ja hänetkin tuomittiin mutta lievemmin. ”Simeoni” puolestaan suostui kastroitavaksi vuonna 1936.

Sota-aikaan sijoittuva ”Timon” tapaus puolestaan havainnollistaa maskuliinisuuden rakentamista: miehen kuuluu olla heteroseksuaalinen aviomies, joka jatkaa sukua; homoseksuaaleja pidettiin eräänlaisina pettureina, jotka pakenevat miehuuttaan (Oscar Parland), ja heidän pelättiin viettelevän nuoria miehiä kyseiseen ”sairauteen”. Sosiaalipoliitikko Rakel Jalaksen mukaan homoseksuaalisuus johtui impotenssista.

Yllättävältä vaikuttaa kuitenkin Hagmanin käsitys, että natsi-Saksan homoseksuaalisuus­politiikka olisi perustunut Sigmund Freudin näkemyksiin. Natsit suhtautuivat kielteisesti Freudin ja Albert Einsteinin edustamaan ”juutalaiseen tieteeseen” ja polttivät näiden kirjoituksia roviolla.

Toisen maailmansodan jälkeen miesten välistä halua alettiin yhä selvemmin pitää sairautena nimeltä homoseksualismi (vrt. alkoholismi). 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa haureustuomioiden määrä kasvoi jyrkästi, mutta ne jakaantuivat epätasaisesti eri puolille maata. Tuomioiden suhteellisessa määrässä erottuvat esimerkiksi Oulu, Toijala, Lappeenranta ja Nurmes. Länsi-Suomessa tuomioita ei annettu juuri lainkaan. Suuri osa tuomioista (68 %) annettiin raastuvanoikeuksissa. Tuomioiden määrä väheni merkittävästi vasta vuonna 1968, kun yhteiskunnallinen keskustelu horjutti säännöksen oikeutusta.

Tuomioiden määrät on koottu kirjassa diagrammiksi:

taulukko

”Laurin” tapaus havainnollistaa helsinkiläistä tapailukulttuuria: miehet tapailivat puistoissa ja julkisissa käymälöissä, ja huoltopoliisi seurasi ”epäilyttävän näköisiä kaupunkilaisia”. Jotkut poliisimiehet oli määrätty etsimään nimenomaan homoseksuaalisuus­rikoksia, ja Helsingin poliisi oli kohdistanut niihin tehostettua valvontaa. (Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka homoseksuaalien ”kyttääminen” vaikutti poliisimiehen omaan sukupuolielämään.) Lisäksi ”kunnialliset ja rohkeat kansalaiset” toimittivat homoseksualisteja poliisin hoiviin, koska julkisuudessa levitettiin käsitystä, että homoseksuaalit ovat pedofiileja. Tuomiot olivat kuitenkin parin kuukauden mittaisia ehdollisia tuomioita, eikä miehiä tuomittu vankilaan, koska heidän pelättiin levittävän siellä homoseksualismia.

Hagmanin viimeinen esimerkkitapaus ”Eero” (Holger Glan) liittyy Ilta-Sanomien kuuluisaan kohuartikkeliin ”Homoseksuaalipesä Helsingissä” (10.8.1966). Artikkeli oli tarkoitettu tirkistelemään ja moralisoimaan, mutta se kääntyi tavoitteitaan vastaan, sillä kirjoitus herätti myötätunnon aallon ja siitä alettiin keskustella samana päivänä radiossa ja televisiossa. Hufvudstadsbladetin julkaisemassa vetoomuksessa vaadittiin, että samansukupuolinen haureus olisi poistettava rikoslaista. Vain armeija oli ollut kirjoitukseen erittäin tyytyväinen.

Ilta-Sanomain toimittaja Matti Klemola työtovereineen luovutti tiedot poliisille, ja ”Eero” ja kaksi hänen kumppaniaan tuomittiin raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa.

Seitsemän kummaa veljestä avaa kiinnostavia ja pelottavia näkymiä aikakauteen, joka nykyään tuntuu kaukaiselta menneisyydeltä mutta jonka kaikuja kuuluu yhä omanakin aikanamme aina kun keskustellaan homoseksuaalien oikeuksista. Kirjassa on runsaasti tietoa ja punnittuja näkemyksiä, ja lähdeluettelo on kattava; kuvitus on niukkaa, mutta se palvelee tarkoitustaan. Aikalaislähteitä siteerataan osuvasti. Kohde­henkilöiden vaiheita valotetaan myös tuomion jälkeiseltä ajalta.

Teksti on kirjoitettu pääosin sujuvasti, mutta siellä täällä kustantamo on jättänyt erinäisiä kieli­virheitä korjaamatta.

 

 ”että opettaja käyttäisi hänen poikaa vaimonaan” (po. hänen poikaansa).
 ”josko maanomistaja haluaisikin vaihtaa torpparia” (po. haluaisiko maanomistaja sittenkin vaihtaa torpparia).
 ”Saksan keisari Wilhelm II:n sisäpiiriä” (po. Saksan keisarin Vilhelm II:n sisäpiiriä).
 ”Ollen vieläpä lakimies hän nousi sosiaalisessa hierarkiassa heti yhteiskunnan arvovaltaisimpaan joukkoon” (po. Koska hän oli vieläpä lakimies, hän nousi).
 ”niin silloin kansakuntakin on sitä” (po. niin silloin kansakuntakin on sellainen).
 ”pikkukylien väki, joita Simeonin juttuun liittyen haastateltiin, eivät arvottaneet” (po. pikkukylien väki, jota Simeonin jutussa haastateltiin, ei arvottanut).
 ”ominaisuus, jota ei juurikaan pystynyt esimerkiksi vankeus­rangaistuksin poistamaan” (po. ominaisuus, jota ei juuri pystytty esimerkiksi vankeusrangaistuksin poistamaan).
 ”tuomitut saivat kovemmat rangaistukset pisimmän rangaistuksen ollessa vuoden mittainen” (po. tuomitut saivat kovemmat rangaistukset, ja pisin rangaistus oli vuoden mittainen).
 ”amerikkalaisen tutkijan, Alfred Kinseyn” (po. amerikkalaisen tutkijan Alfred Kinseyn).
 ”Hertzbergin argumentaatiossa korostuu haureuspykälän aiheuttamat seuraukset” (po. korostuvat).

 

Kokonaisuutena Seitsemän kummaa veljestä on kuitenkin vuoden 2016 parhaita tietokirjoja — tämän uskallan todeta jo näin maaliskuussa.

 

Sandra Hagman: Seitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta.
Gaudeamus, Helsinki 2016. 296 sivua.
ISBN 978-952-495-382-5 (sid.)

 

ENGLISH ABSTRACT: Sandra Hagman’s recent fact book Seitsemän kummaa veljestä is based upon her doctoral thesis Seven Queer Brothers from 2014. She discusses the period of 1894–1971 when same-sex fornication (buggery) was illegal in Finland, using seven different convictions and illustrating how homosexuality slowly became a problem, escalating in the 1950s, and how a scandalous tabloid article in 1966 actually turned against itself and led to a discussion and repealing of the said law. The book is excellent reading and I recommend the English-language version for those who cannot read Finnish.

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: