Skip to content

Jere menestyi kilpailussa

KunniakirjaEilen saapui mukavia uutisia Taivalkoskelta. Möllärimestari-kilpailun tulokset julkistettiin, ja Jeren ja Jusan seikkailujen kolme ensimmäistä osaa Jere miesten matkassa, Jere joutuu puhutteluun ja Jere ja sädepistooli saivat lasten- ja nuorten­kirjojen sarjassa II palkinnon.

Möllärimestari-kilpailu on Päätalo-instituutin järjestämä kilpailu oma­kustanteille, ja Jeren ja Jusan seikkailujen painetut laitokset (kuvitus Malcolm Lidbury) osallistuivat kilpailuun.

Palkintolautakunnan perusteluissa todetaan:

”– – kirjoittaja on luonut tausta-asetelmaksi huikean kuvitelman kontrolli­yhteis­kunnaksi muuttuneesta Suomesta. Asetelma ja sujuvasti juokseva teksti pitää lukijaa tiukasti otteessaan. – – Erinomaisen hyvin kirjoitettu homo­poika­kirja, jonka seksuaalinen yli­lataus häiritsee vain vähän.”

Yksityiskohtaiset eroottiset kohtaukset saavat kritiikkiä:

”Läpi teosten kuvataan toistuvasti ja toisinaan varsin yksityis­kohtaisesti seksuaali­akteja, mikä hetero­lukijaa ei toistuessaan jaksa kovin kiinnostaa.”

Kaiken kaikkiaan tämä on varsin mukava tunnustus.

Toisaalta on muistettava, että Jeren ja Jusan seikkailut on kirjoitettu nuoresta, ei nuorille. K-18-merkintä on kirjoissa aiheesta.

Muutamien kirjastojen kokoelmiin Jeren ja Jusan seikkailujen painetut laitokset ovat päässeet, mutta Helsingin Kallion kirjastossa kirjat ovat olleet jo toista vuotta ”käsiteltävänä”.

 

ENGLISH ABSTRACT: Yesterday the three first volumes of my novel series The Adventures of Jere and Jusa were awarded second prize in Möllärimestari competition for self-published books (category children’s and adolescents’ books). This is a wonderful recognition to books describing the erotic life of a 13–16-year-old gay boy in a totalitarian society.

Lapsipornoa virolaisittain

Kaur Kender. Kuva Marko MummHelsingin Sanomissa julkaistiin tänään hämmentävä uutinen: ”Lapsipornosyyte piinaa virolais­kirjailijaa.” Virolainen kirjailija Kaur Kender on joutunut oikeuteen syytettynä ”lapsi­pornon tuottamisesta ja levittämisestä”. Hän oli julkaissut blogissaan novellin Untitled 12, fiktiivisen teoksen, joka kertoo alaikäisten lasten raiskaamisesta ja murhaamisesta. Kuvaukset ovat kuulemma yksityis­kohtaisia.

Suomessa noin eriskummallinen syyte ei olisi mahdollinen, koska rikoslaissa on kriminalisoitu ainoastaan suku­puoli­siveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuva­materiaalin valmistaminen ja levittäminen. Kirjallisia fiktioita ei ole kriminalisoitu, ja kuva­materiaalilta edellytetään, että se on todellisuus­pohjaista tai toden­mukaista eli kuvaus­tilanteessa on lapsi joutunut uhriksi. Lain tarkoituksena on suojella lapsia hyväksi­käytöltä.

Piirrokset ja sarjakuvat eivät siksi ole Suomessa kriminalisoitua lapsipornoa. Ruotsissa on kuitenkin tuomittu sakkoja eroottisten japanilaisten sarja­kuvien hallussa­pidosta (tapaus Simon Lundström), joskin korkein oikeus hylkäsi lopulta syytteet. Koska piirretyt kuvat eivät olleet toden­mukaisia, niiden hallussa­pito kuului sanan- ja ilmaisun­vapauden piiriin.

Virossa sitä vastoin ”lapsporno” käsittää myös sellaiset tapaukset, joissa alle 18-vuotias esitetään pornografisessa tilanteessa tai alle 14-vuotias pornografisessa tai eroottisessa tilanteessa, olkoonpa kyse kuvateoksesta, kirjoituksesta tai muusta teoksesta. Rangaistukseksi määrätään sakkoa tai jopa kolme vuotta vankeutta. (Karistusseadustik § 178.)

Tapaus on kiinnostava — ja pelottava — Jeren ja Jusan seikkailujen kannalta. Niissä on kyse tarinoista ja maalauksista, joissa alle 16-vuotiasta poikaa kuvaillaan hekumallisesti (eroottisesti ja ehkä jopa pornografisesti). Virossa romaanini olisivat selvästi lain­vastaisia, ja Ruotsissa Malcolm Lidburyn kuvat voitaisiin haluttaessa tulkita lain­vastaisiksi.

Varsinkin Viron rikoslain säännös vaikuttaa ongelmalliselta. Ihmisiä halutaan rangaista kuvitelmista ja ajatuksista, vaikka ne eivät loukkaa kenenkään oikeuksia. Moralistiset yksilöt kyllä loukkaantuvat eroottisista teoksista, mutta he eivät ole uhreja eikä heidän tunteitaan tarvitse suojella lailla, koska he ovat itse hakeutuneet tilanteisiin, joissa saavat kokea syvää närkästystä ja moraalista ylemmyyttä.

On melkoisen kaukaa haettua väittää, että lastensuojelu edellyttäisi kuvitelmien kriminalisointia. Suhteellisuusperiaate edellyttää vaikutusten punnitsemista. Sanan­vapautta — perus­oikeutta — ei voida rajoittaa vain siksi, että joku alkaisi fiktion johdosta ajatella lapsia seksuaalisesti ja että fiktio yleisesti ottaen tai abstraktisti loukkaisi lapsia. Ideat eivät tarvitse lain suojelua vaan konkreettiset yksilöt.

Lisäksi kirjallisuudenhistoriassa eroottiset nuorisokuvaukset ovat oma vakiintunut lajinsa, tunnettuina esimerkkeinä Lolita ja Ute av verden.

Virossa aineiston pornografisuutta ja eroottisuutta arvioi ”komitea”. Ongelmana on se, ettei laki määrittele pornografiaa eikä erotiikkaa lainkaan vaan komitealle jää mahdollisuus täydelliseen mieli­valtaan. Ruotsissa pornografiseksi on määritelty sellainen aineisto, joka luonteeltaan keskittyy vetoamaan sukupuoli­viettiin. Komitean jäsenet joutuvat siis selvitystyössä turvautumaan omaan sukupuoli­viettiinsä. Jos komitea määrittelee kyseiset raiskauskuvitelmat pornografiaksi, komitea myöntää epä­suorasti, että kuvitelmat saivat komitean jäsenet kiihottumaan seksuaalisesti. Melkoinen noidankehä! Pitäisikö komitean jäsenet passittaa psykiatrin pakeille, niin kuin kirjailija Kenderille haluttiin tehdä?

Kenderin novellissa kyse lienee enemmänkin väkivaltakuvauksista, joiden on tarkoitus herättää vasten­mielisyyttä eikä kiihottaa ketään seksuaalisesti.

Lähinnä säälittävää on se, että virolaisen rikosilmoituksen tekijän henkilöys on salattu 75 vuodeksi. Tuollainen raukkamaisuus rikkoo keskeistä oikeus­periaatetta: syytetyn on voitava kohdata syyttäjänsä. Viron tasavalta ei ole seksuaali­rikos­asioissa vielä täysin vapautunut neuvosto­miehittäjän perinnöstä.

 

ENGLISH ABSTRACT: An interesting legal process is going on in Estonia. The writer Kaur Kender has written a short story, Untitled 12, that depicts among other things sexual assaults on children. Kender is now accused of distributing child pornography. Unlike in Finland where only photographs can constitute child pornography, the Estonian Criminal Code states that even literary works of fiction can constitute child pornography. In Estonia, Lolita should be a banned book, as well as The Adventures of Jere and Jusa.

Tietokirja ”Seitsemän kummaa veljestä”

kansiUutuuskirja Seitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta perustuu tekijänsä Sandra Hagmanin väitöskirjaan Seven Queer Brothers: Narratives of Forbidden Male Same-sex Desires from Modernizing Finland 1894–1971 (2014). Suomenkielinen laitos ilmestyi pari kuukautta sitten.

Kirja edustaa niin kutsuttua mikro­historiallista tutkimus­otetta: keskitytään tavallisten ihmisten elämän­tarinoihin — tässä tapauksessa seitsemän suomalaisen homomiehen haureus­tuomioihin — ja valotetaan laajempia ilmiöitä ja ajan henkeä niiden avulla. Historioitsija Carlo Ginzburgin mukaan erityis­tapaukset ovat tässä suhteessa erityisen kiinnostavia, sillä historian ”vinksahtaminen” ja normien rikkominen paljastaa normeista ja odotuksista enemmän kuin tasainen ja ongelmaton tapahtuma­kulku.

Hagman keskittyy ajanjaksoon, jolloin homoseksuaaliset teot — haureuden harjoittaminen samaa sukupuolta olevan kanssa — oli Suomessa rangaistavaa. Tällainen säädös sisältyi vuoden 1889 rikoslain 21. lukuun:

12 §. Jos joku harjottaa haureutta toisen samaa sukupuolta olevan kanssa; rangaistakoon kumpikin vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi.

Samassa pykälässä säädettiin rangaistus myös eläimeen­sekaantumisesta. Tämä yhdistelmä lienee muistumaa ”Sodoman synneistä”.

Vuosina 1894–1971 annettiin yli tuhat tuomiota miehille, jotka olivat harjoittaneet haureutta toisen miehen kanssa, mutta kuten Hagman osoittaa, eri aikoina tuomioita annettiin varsin vaihtelevasti: niiden määrä alkoi kasvaa vasta 1930-luvulla, ja eräänlainen huippu saavutettiin vuonna 1951. Myös paikkakunnalliset vaihtelut olivat huomattavia.

Hagman on tutkinut oikeudenkäyntiasiakirjoja laajalti, valinnut eri ajanjaksoilta kaikkiaan seitsemän havainnollista esimerkkitapausta ja antanut heille peitenimet Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen mukaan. Hagman kykenee havainnollistamaan oivallisesti ajattelu- ja suhtautumistapojen muutosta sekä maaseudulla (käräjä­oikeuksissa) että kaupungeissa (raastuvan­oikeuksissa).

Tutkimuksessa kiinnostavaa on se, miksi miesten välistä haureutta valvottiin eri aikoina niin eri tavoin. Hagman huomauttaa, että mainittuna ajanjaksona Suomi muuttui ”Venäjän hallitsemasta sääty-yhteiskunnasta moderniksi hyvinvointivaltioksi”. Sodat ja taloudelliset murrokset löivät maamme kehitykseen oman leimansa.

Tutkimuksen varhaisimmissa tapauksissa näkyy kaupunkilais- ja maalaistapausten välinen ero: ”Aapo” oli maalaiskoulunopettaja, joka tuomittiin asianomaisesta haureudesta, oli kylän merkkihenkilö, kun taas työmies ”Tuomas” Kotkasta edusti työväenluokkaa, köyhälistöä. Molemmissa tapauksissa kyse oli sosiaalisesta kontrollista, joka institutionalistui kaupungeissa ”ja se ulkoistettiin virkavallalle, toisin kuin maaseudulla, missä kontrolli perustui sosiaalisiin suhteisiin”. Tuomiot eivät siis muodosta millään tavoin edustavaa otosta tuonaikaisesta homoseksuaalisesta elämästä.

Kuten Jan Löfström on osoittanut, historiallisissa maalaisyhteisöissä homoseksuaalisuus ei ollut ongelma. Vasta saksalaisen lääketieteellisen ja rotuopillisen ja -hygieenisen ajattelun saavuttua Suomeen ”homoseksualisia rikoksia” alettiin pitää ongelmana, koska ne rappioittivat varsinkin kaupunkien asujaimistoa. Tuomioiden määrä kasvoi varsinkin kaupungeissa koko 1930-luvun. Sota-aikana tuomioita jaettiin kenttäoikeuksissa. Esimerkkitapauksista ”Aapo” tuomittiin vuonna 1934 ankarasti: 5 vuotta 3 kuukautta kuritushuonetta. Tuohon aikaan toistakin osapuolta kohdeltiin rikoskumppanina, vaikka hän olisi ollut alaikäinen (kyseisessä tapauksessa 16-vuotias), ja hänetkin tuomittiin mutta lievemmin. ”Simeoni” puolestaan suostui kastroitavaksi vuonna 1936.

Sota-aikaan sijoittuva ”Timon” tapaus puolestaan havainnollistaa maskuliinisuuden rakentamista: miehen kuuluu olla heteroseksuaalinen aviomies, joka jatkaa sukua; homoseksuaaleja pidettiin eräänlaisina pettureina, jotka pakenevat miehuuttaan (Oscar Parland), ja heidän pelättiin viettelevän nuoria miehiä kyseiseen ”sairauteen”. Sosiaalipoliitikko Rakel Jalaksen mukaan homoseksuaalisuus johtui impotenssista.

Yllättävältä vaikuttaa kuitenkin Hagmanin käsitys, että natsi-Saksan homoseksuaalisuus­politiikka olisi perustunut Sigmund Freudin näkemyksiin. Natsit suhtautuivat kielteisesti Freudin ja Albert Einsteinin edustamaan ”juutalaiseen tieteeseen” ja polttivät näiden kirjoituksia roviolla.

Toisen maailmansodan jälkeen miesten välistä halua alettiin yhä selvemmin pitää sairautena nimeltä homoseksualismi (vrt. alkoholismi). 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa haureustuomioiden määrä kasvoi jyrkästi, mutta ne jakaantuivat epätasaisesti eri puolille maata. Tuomioiden suhteellisessa määrässä erottuvat esimerkiksi Oulu, Toijala, Lappeenranta ja Nurmes. Länsi-Suomessa tuomioita ei annettu juuri lainkaan. Suuri osa tuomioista (68 %) annettiin raastuvanoikeuksissa. Tuomioiden määrä väheni merkittävästi vasta vuonna 1968, kun yhteiskunnallinen keskustelu horjutti säännöksen oikeutusta.

Tuomioiden määrät on koottu kirjassa diagrammiksi:

taulukko

”Laurin” tapaus havainnollistaa helsinkiläistä tapailukulttuuria: miehet tapailivat puistoissa ja julkisissa käymälöissä, ja huoltopoliisi seurasi ”epäilyttävän näköisiä kaupunkilaisia”. Jotkut poliisimiehet oli määrätty etsimään nimenomaan homoseksuaalisuus­rikoksia, ja Helsingin poliisi oli kohdistanut niihin tehostettua valvontaa. (Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka homoseksuaalien ”kyttääminen” vaikutti poliisimiehen omaan sukupuolielämään.) Lisäksi ”kunnialliset ja rohkeat kansalaiset” toimittivat homoseksualisteja poliisin hoiviin, koska julkisuudessa levitettiin käsitystä, että homoseksuaalit ovat pedofiileja. Tuomiot olivat kuitenkin parin kuukauden mittaisia ehdollisia tuomioita, eikä miehiä tuomittu vankilaan, koska heidän pelättiin levittävän siellä homoseksualismia.

Hagmanin viimeinen esimerkkitapaus ”Eero” (Holger Glan) liittyy Ilta-Sanomien kuuluisaan kohuartikkeliin ”Homoseksuaalipesä Helsingissä” (10.8.1966). Artikkeli oli tarkoitettu tirkistelemään ja moralisoimaan, mutta se kääntyi tavoitteitaan vastaan, sillä kirjoitus herätti myötätunnon aallon ja siitä alettiin keskustella samana päivänä radiossa ja televisiossa. Hufvudstadsbladetin julkaisemassa vetooumksessa vaadittiin, että samasukupuolinen haureus olisi poistettava rikoslaista. Vain armeija oli ollut kirjoitukseen erittäin tyytyväinen.

Ilta-Sanomain toimittaja Matti Klemola työtovereineen luovutti tiedot poliisille, ja ”Eero” ja kaksi hänen kumppaniaan tuomittiin raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa.

Seitsemän kummaa veljestä avaa kiinnostavia ja pelottavia näkymiä aikakauteen, joka nykyään tuntuu kaukaiselta menneisyydeltä mutta jonka kaikuja kuuluu yhä omanakin aikanamme aina kun keskustellaan homoseksuaalien oikeuksista. Kirjassa on runsaasti tietoa ja punnittuja näkemyksiä, ja lähdeluettelo on kattava; kuvitus on niukkaa, mutta se palvelee tarkoitustaan. Aikalaislähteitä siteerataan osuvasti. Kohde­henkilöiden vaiheita valotetaan myös tuomion jälkeiseltä ajalta.

Teksti on kirjoitettu pääosin sujuvasti, mutta siellä täällä kustantamo on jättänyt erinäisiä kieli­virheitä korjaamatta.

 

 ”että opettaja käyttäisi hänen poikaa vaimonaan” (po. hänen poikaansa).
 ”josko maanomistaja haluaisikin vaihtaa torpparia” (po. haluaisiko maanomistaja sittenkin vaihtaa torpparia).
 ”Saksan keisari Wilhelm II:n sisäpiiriä” (po. Saksan keisarin Vilhelm II:n sisäpiiriä).
 ”Ollen vieläpä lakimies hän nousi sosiaalisessa hierarkiassa heti yhteiskunnan arvovaltaisimpaan joukkoon” (po. Koska hän oli vieläpä lakimies, hän nousi).
 ”niin silloin kansakuntakin on sitä” (po. niin silloin kansakuntakin on sellainen).
 ”pikkukylien väki, joita Simeonin juttuun liittyen haastateltiin, eivät arvottaneet” (po. pikkukylien väki, jota Simeonin jutussa haastateltiin, ei arvottanut).
 ”ominaisuus, jota ei juurikaan pystynyt esimerkiksi vankeus­rangaistuksin poistamaan” (po. ominaisuus, jota ei juuri pystytty esimerkiksi vankeusrangaistuksin poistamaan).
 ”tuomitut saivat kovemmat rangaistukset pisimmän rangaistuksen ollessa vuoden mittainen” (po. tuomitut saivat kovemmat rangaistukset, ja pisin rangaistus oli vuoden mittainen).
 ”amerikkalaisen tutkijan, Alfred Kinseyn” (po. amerikkalaisen tutkijan Alfred Kinseyn).
 ”Hertzbergin argumentaatiossa korostuu haureuspykälän aiheuttamat seuraukset” (po. korostuvat).

 

Kokonaisuutena Seitsemän kummaa veljestä on kuitenkin vuoden 2016 parhaita tietokirjoja — tämän uskallan todeta jo näin maaliskuussa.

 

Sandra Hagman: Seitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta.
Gaudeamus, Helsinki 2016. 296 sivua.
ISBN 978-952-495-382-5 (sid.)

 

ENGLISH ABSTRACT: Sandra Hagman’s recent fact book Seitsemän kummaa veljestä is based upon her doctoral thesis Seven Queer Brothers from 2014. She discusses the period of 1894–1971 when same-sex fornication (buggery) was illegal in Finland, using seven different convictions and illustrating how homosexuality slowly became a problem, escalating in the 1950s, and how a scandalous tabloid article in 1966 actually turned against itself and led to a discussion and repealing of the said law. The book is excellent reading and I recommend the English-language version for those who cannot read Finnish.

Jongens — poikarakkautta Hollannista

kansiMischa Kampin ohjaama televisioelokuva Jongens (2014) on ohjaajan mukaan suunnattu nuorelle yleisölle, noin 12–13-vuotiaille, joiden katsomukset eivät vielä ole ennakkoluulojen jäykistämiä. Elokuva havainnollistaa, millaista on ihastua toiseen poikaan ympäristössä, jossa pojan odotetaan seurustelevan tyttöjen kanssa. Ääri­oikeistolaiset kipuilijat toden­näköisesti pitävät elokuvaa vain yhtenä esimerkkinä ”homosaatiosta” (gay agenda).

Päähenkilöt ovat noin 16-vuotiaita urheilijoita, jotka valitaan urheiluseuran viestijoukkueeseen. Keskushahmona on Sieger (Gijs Blom), joka asuu isänsä ja levottoman isoveljensä Eddyn (Jonas Smulders) kanssa. Joukkuetoveri Marc (Ko Zandvliet) alkaa vetää häntä puoleensa, mutta samaan aikaan hän yrittää pitää yllä heteroseksuaalista julkisivua. Marc suhtautuu luontevasti heidän läheisyyteensä, mutta yhteisen uintiretken ja suutelun jälkeen Sieger korostaa, ettei hän ole homoseksuaali.

Sieger on pitkään kahden vaiheilla: toisaalta hän haluaa kulkea kavereidensa mukana ja esiintyä yhtä heteroseksuaalisena kuin kaikki muutkin, toisaalta hän haluaisi pitää yhtä myös Marcin kanssa. Marc ei kuitenkaan sellaiseen järjestelyyn ihastu, ja seurauksena on välirikko.

kuvakuva

Kilpailumenestyksen jälkeen Sieger lopulta kokoaa itsensä ja alkaa riiata Marcia.

Elokuvassa ei ole paljasta pintaa saati seksuaalisuutta, vaan yhdessäolo on melkoisen viatonta. Orastavaa rakkautta on silti kuvattu varsin herkästi ja uskottavasti, ja pääosien esittäjät ovat erinomaisia. Katsojaa rohkaistaan seuraamaan sydämensä ääntä. Elokuvateknisiä keinoja — lähikuvia ja hidastuksia — käytetään kerronnan tukena. Elämänhaluisia urheilijanuorukaisia katsoo aina mielellään.

kuvakuva

Jongens on julkaistu Isossa-Britanniassa ainoastaan DVD:llä (Peccadillo Pictures). Julkaisu on laadukas, ja mukana on lisämateriaalia: tekijöiden haastatteluja sekä Mees Peijnenburgin lyhytelokuva Even Cowboys Get to Cry (2013). Päärooleissa nähdään Jonas Smulders ja Ko Zandvliet.

Jongens
Ohjaus Mischa Kamp (2014)
© 2014 Peccadillo Pictures PPD 323
Iso-Britannia (DVD:n aluekoodi 1–6)
Ääni: hollanti Dolby Digital 5.1, hollanti Dolby Digital 2.0 stereo
Tekstitys: englanti, englanti kuulorajoitteisille
Kuvasuhde: 1,78 : 1 (anamorfinen PAL)
Kesto 76:22
EAN 5060018653235

 

ENGLISH ABSTRACT: The Dutch TV movie Boys (Jongens) by Mischa Kamp is directed to a young audience. The young athelete Sieger faces a dilemma when he finds himself attracted to a fellow team member Marc, and he tries to keep up a heterosexual appearance in a community where boys are supposed to go out with girls. Marc disapproves his charade, and Sieger has to find the courage to follow his heart. A basic coming-of-age-story told in a tender way.

kuvakuva

Rukousaamiaiselle Timo Soinin kanssa? Hinta vain 120 €

Jeesus rikkaiden aamiaispöydässä?

SoiniVaikka en ole uskonnollinen ihminen, tiedän että kristinusko oli alun perin sorrettujen ja solvattujen, ”työtätekevien ja raskautettujen” puolella. Valitettavasti tämäkin kaunis uskonto on muuttunut käänteis­kuvakseen, jota ahneet ja pyrkyrimäiset ihmiset käyttävät väli­kappaleenaan. Keskiajan ane­kauppa oli yksi osoitus kristin­uskon alistamisesta taloudellisen hyödyn tavoitteluun; rahaa tahkottiin köyhien sielun­hädällä. Meidän aikanamme tekopyhät ihmiset esiintyvät maksullisilla ”rukous­aamiaisilla” — 120 euron pääsymaksu pitää köyhät ja vähä­väkiset ulkopuolella, ja tilaisuuden kristillisyys on pelkkää silmän­palvontaa. Edes murusia ei tipu penikoille.

Rukousaamiaiset ovat saapuneet Suomeen Yhdysvalloista. Kun Suomessa mainostettiin, että Timo Soinin kanssa pääsee rukoilemaan 120 euron hintaan, koomikko André Wickström lähetti Twitter-viestin:

Maksua vastaan voit rukoilla Timo Soinin kanssa. Rukoilen että Je[e]sus ilmestyy ja tappaa kaikki siellä olevat.

Nähdäkseni Wickströmin satiiri ei osunut aivan maaliin. Hänen olisi kenties kannattanut mieluummin rukoilla, että Jeesus ilmestyisi paikalle, tarttuisi ruoskaan ja kumoaisi ahmattien pöydät. Aamiais­porukka ei taida muistaa, kuinka heidän uskontonsa perustaja Jeesus Nasaretilainen kiivastui kaupustelijoille ja rahan­vaihtajille:

Kuva

Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
 Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa.
 Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.
 Ja hän sanoi kyyhkysten myyjille: ”Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi.”
 Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: ”Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut.”

Todelliset kristityt eivät voisi ottaa rukouksesta maksua. Jeesus itse oli todennut: ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” Uskallan melkoisen varmasti väittää, että Jeesus ei ole ”rukous­aamiaisilla” läsnä. Nuo ”kristillisesti ajattelevat ihmiset” eivät ole ymmärtäneet kristin­uskosta paljonkaan. Sitäkin kirkkaammin omahyväisyys paistaa heidän kasvoiltaan.

Valitettavasti Wickströmin viesti tarjosi Sanna Antikaisen kaltaisille tunkeilevaisille hurskastelijoille vettä myllyyn: ”Tiedustelin sinulta heti, onko kaikki kunnossa. Olen huolissani. – – Olen ammatiltani hoitaja ja työssäni tottunut kuulemaan ja kuuntelemaan vaikeitakin asioita. Lupaan, että vaitiolo­velvollisuuteni pitää myös sinun kohdallasi.”

Eikö Jumala lyökään uskovaisia?

Asiat etenivät niin, ettei ulkoministeri Timo Soini osallistunutkaan ”rukous­aamiaiselle”. Syyksi ilmoitettiin sairastuminen.

Kristinuskon historiasta tiedämme, että Jumala on kiivastunut ja lyönyt ihmisiä sairaudella:

Ja Herran viha syttyi heitä kohtaan, ja hän meni pois.
 Kun pilvi oli poistunut majan päältä, niin katso, Mirjam oli lumivalkea pitalista; ja Aaron kääntyi Mirjamiin päin, ja katso, tämä oli pitalinen.
 Silloin Aaron sanoi Moosekselle: ”Oi, herrani! Älä pane meidän päällemme syntiä, jonka olemme tyhmyydessä tehneet.
 Älä anna hänen jäädä kuolleen sikiön kaltaiseksi, jonka ruumis on puoleksi mädännyt, kun se äitinsä kohdusta tulee.”
 Silloin Mooses huusi Herran puoleen sanoen: ”Oi, Jumala! Paranna hänet!”
 Herra vastasi Moosekselle: ”Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille, eikö hänen olisi ollut hävettävä seitsemän päivää? Olkoon hän nyt suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, ja sitten hän pääsköön takaisin.”
 Niin Mirjam oli suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, eikä kansa lähtenyt liikkeelle, ennenkuin Mirjam oli tuotu takaisin.

Hupaisaa ja melkoisen läpinäkyvää kristittyjen käytöksessä on se, että he tulkitsevat asioita aina oman mieli­hyvänsä mukaisesti. Moinen on helppoa, koska kristin­usko on mieli­kuvitusta eikä todellisuutta.

Aina kun kristittyä onnistaa, hän ajattelee, että Jumala palkitsi häntä:

”Olen uskovainen ihminen. Koen että koko elämäni on Jumalan johdatusta. Viime syksynä voitin arpajaisista veneen ja perämoottorin. Sekin oli selvää johdatusta.” (Viitasaaren Seutu 17.3.2016.)

Mutta jos kristitty sairastuu, hän ei sen kummemmin tulkitse sitä Jumalan rangaistukseksi. Kun siis Timo Soini sairastui keuhko­putken­tulehdukseen eikä päässyt ”rukous­aamiaiselle”, hän ei missään tapauksessa voi tulkita, että nyt Jumala löi häntä sairaudella. Näin valikoivasti — voisiko sanoa jakomielisesti — toimii narsistin ajattelu: myötäiset sattumat tulkitaan aina Jumalan mieli­suosion osoitukseksi, kun taas vasta­hakoiset sattumat ovat vain… sattumia.

Kristittynä on hyvä olla. Perämoottorikin tulee kuin manulle illallinen.

 

ENGLISH ABSTRACT: The phenomenon of “Prayer Breakfasts” has arrived to Finland: if you can afford €120, you are allowed to join a smug crowd of “Christians” who can congratulate themselves for their divine blessings. But if you get sick and cannot participate (as it happened to Timo Soini), it cannot be a sign from God.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.