Mahdoton jumala

Joukkotiedotusvälineissä on viime päivinä hämmästelty ”Älä alistu!” -nimistä nuorisokampanjaa, jolla nuoria kannustetaan torjumaan homoseksuaalisia ja biseksuaalisia yllykkeitään. Perusteena on kuulemma jumalan tahto, josta uskovat väittävät saavansa suoraa ja paikkansapitävää tietoa. Heillä on ylimalkaan vakaa käsitys siitä, että jumala on olemassa, eikä mikään tunnu voivan sitä käsitystä horjuttaa. Heidän kantansa on fundamentalistinen.

Tieto-opillista pohdintaa

Kun joku on päättänyt olevansa oikeassa, siihen on vaikeaa järkipuheella vaikuttaa – varsinkin jos uskovat ajattelevat, että järkiperustelut ovat vain ”saatanan viettelyä” ja niiden vakuuttavuus ja houkuttelevuus ei perustu totuudenmukaisuuteen eikä johdonmukaisuuteen vaan sielunvihollisen juonitteluun. Jumalan ajatellaan ”koettelevan” omiaan, kun uskonopit vaikuttavat päältä katsoen jotensakin järjenvastaisilta, epätosilta ja epäloogisilta. Pitää vain ponnistella ja hyväksyä absurditkin väitteet, niin jumala palkitsee taivaassa.

Uskovat eivät kerta kaikkiaan luota järkeen – vaan siihen, mitä haluavat uskoa. Samanmieliset kokoontuvat yhteen ja seuraavat toivekuvitelmiaan joukolla. Mitään merkitystä ei ole sillä, että maailma on täynnä erilaisia ryhmittymiä, joilla on jumalan tahdosta aivan erilaista tietoa. Kuinka jokin tietty katsantokanta ja ryhmittymä on oikea ja muut enemmän tai vähemmän väärässä? Kuinka juuri hän on voinut osua oikeaan ja kaikki muut ovat saaneet jumalan tahdosta enemmän tai vähemmän väärän kuvan?

Tieto-opissa erotetaan toisistaan uskomus ja tieto. Ensinnäkin Maija voi uskoa, että kaupunginjohtaja A on ottanut lahjuksia, ja tämä uskomus vaikuttaa Maijan ratkaisuihin. Jos uskomus perustuu vain poliittisten vastustajien vihjailuihin, sitä ei voida pitää tietona. Jotta voitaisiin sanoa Maijan tietävän, että kaupunginjohtaja A on ottanut lahjuksia, siihen vaaditaan paljon enemmän – Maijan on täytynyt saada omakohtaista tietoa A:n teoista esimerkiksi työskentelemällä A:n alaisena kaupunginkansliassa.

Vanhaa sanontaa mukaillen: usko ei ole tiedon väärti. Uskovilla ei voi olla jumalan olemassaolosta eikä tahdosta minkäänlaista tietoa. Pelkkien käsitysten (uskomusten eli luulojen) varaan ei voida perustaa sellaista toimintaa, jolla puututaan toisten oikeuksiin.

Fundamentalistin ei tarvitse pelätä erehtymistä

Vaikka kampanjan nimi on ”Älä alistu!”, siinä tosiasiallisesti yllytetään yhä alistumaan – jumalan tahtoon. Tällainen ajattelutapa edustaa fundamentalismia, jota tavataan muidenkin uskontojen piirissä. Esimerkiksi sana islām tarkoittaa alistumista. Uskontojen erot ovat vain näennäisiä: samaa viiniä on kaadettu vain hiukan erilaisiin leileihin, joiden ulkomuoto riippuu kulloisestakin kulttuurista.

Tuollainen alistumisen tarve on ihmiselle tietyissä tilanteissa luonteenomainen, ja sitä vastaan on ponnisteltava. On näet niin paljon helpompaa sysätä vastuu jollekin ylemmälle voimalle ja käpertyä ”isän kämmenelle” kuin ryhtyä käyttämään järkeään ja kantamaan vastuuta itse – siinä nimittäin voi erehtyä. Fundamentalistin ei tarvitse erehtymistä pelätä.

Omaa seksuaalisuutta halutaan hallita

”Että jos joku murhaaja pystyy teke[mään] parannusta, niin miksei joku homokin?” (”Anni”, 20 v.)

”Älä alistu!” -kampanjavideossa esiintyvän ”Annin” puheenvuoro on hämmentävää kuultavaa. Nuori ihminen on tullut siihen tulokseen, että hän ei halua ihastua tyttöihin, ja etsii todisteet jumalan tahdosta. Hän vaati jumalaa ottamaan pois yllykkeet, joita hän alkoi syystä tai toisesta inhota, ja tämä kuulemma teki työtä käskettyä.

Tämä tuntuu kahdellakin tapaa ristiriitaiselta: jumala antoi lapselleen ominaisuuden, jota jumala itse ei hyväksy; ja lapsi ei hyväksy ominaisuutta, jonka jumala hänelle suuressa viisaudessaan antoi, vaan kiukuttelee ja vaatii jumalaa korjaamaan tilanteen. Tuntuu mahdottomalta uskoa tällaisen jumalan olemassaoloon.

Ei ole mitenkään harvinaista, että ihminen ei syystä tai toisesta ole tyytyväinen omaan seksuaalisuuteensa. Saman järjestön internet-sivulta löytyy kirjoitus, jossa pyritään vapautumaan itsetyydytyksestä:

”Itsetyydytys on monille ihmisille erittäin kiusallinen ja vaikea asia saada kuriin. Uskovana koen, ettei itsetyydytys ole Jumalan mielenmukaista –  –. Miten itsetyydytyksestä pääsisi parhaiten eroon?”

Tässä on kyse vain siitä, että ihminen haluaa hallita itseään ja elämäänsä ja itsetyydytyksen halu muistuttaa häntä kipeästi siitä, ettei hän ole ”isäntä omassa talossaan”. Sama pätee homoseksuaalisiin yllykkeisiin. Ne muistuttavat ikävällä tavalla oman hallinnan rajallisuudesta. Taustalta voidaan etsiä narsistisen ja kontrollihakuisen persoonallisuustyypin piirteitä. Kun tähän liitetään vielä epäkypsä psyykkinen rakenne, joka ei pysty täysin erottamaan ulkoista ja sisäistä todellisuutta toisistaan, niin käsillä on sisäisesti ristiriitainen, melkeinpä jakomielinen yksilö, joka taistelee omia yllykkeitään vastaan ja projisoi kontrollihalunsa ulkopuolelleen, esimerkiksi jumalan mielikuvaan, vaikka kysymys on yksilön oman persoonallisuuden kieltävistä ja rajoittavista puolista (”yliminä”). Jumala on kyllä olemassa mutta vain yksilön sisäisessä todellisuudessa.

Sisäisen ristiriidan ylläpitäminen on psykologisesti uuvuttavaa, ja siksi uskovat tarvitsevat jatkuvasti ”vertaistukea” ja heille on alinomaa saarnattava parannusta ja rukoiltava voimaa.

Tuollaisen maailmankäsityksen omaksumista voisi nimittää itse suoritetuksi aivopesuksi; Immanuel Kant puhui ”itse aiheutetusta alaikäisyyden tilasta”. Ei pidä halveksia niitä, jotka ovat siihen ajautuneet: He eivät ole kehityksensä kuluessa kerta kaikkiaan saaneet kunnollisia kasvuedellytyksiä. Heitä ei ole kannustettu käyttämään kriittisesti järkeään, vaan järkeen on opetettu suhtautumaan kriittisesti, koska järjen käyttö vaarantaa toivekuvitelmat ja vanhempien ja myöhemmin uskonyhteisön johtajan auktoriteetti vaarantuu.

Itsepetokseen on helpompi uskoa, kun ympärillä kaikki uskovat samoin. Kun lapset opetetaan pienestä pitäen uskomaan mahdottomiin asioihin, se sujuu heiltä niin mainiosti, ettei vääristyneestä ajattelutavasta voi vapautua välttämättä enää aikuisenakaan.

”Kun minä olin sinun ikäisesti, harjoittelin aina puoli tuntia päivässä. Joskus saatoin uskoa jopa kuuteen mahdottomaan asiaan yhtä aikaa ennen aamiaista!” (Liisan seikkailut peilimaailmassa.)

Loppukevennys

”Annin” puheenvuoroon sisältyi tiettyä tahatonta komiikkaa. Televisionkatsojat tuntenevat Tellervo von Appelgrenin ”elämänkoulun” (Miitta-täti). Nuoret vietiin muun muassa tutustumaan tehtaaseen, ja Tellervo valisti heitä omilla todellisuuspakoisilla käsityksillään. Lopuksi kysyttiin, mitä nuoret olivat vierailulla oppineet:

”Jos ei tee läksyjä, joutuu töihin tehtaaseen.”

Komiikka perustui tässä siihen, että nuoret omaksuivat aikuisen vääristyneet käsitykset (tehdastyö muka on jotenkin halpa-arvoista) eivätkä ajatelleet asioita itse. Samanlaisen vaikutelman synnytti ”Annin” puheenvuoro: hän esitti ominaan ajatuksia, jotka joku muu (saarnaaja?) oli ajanut hänen päähänsä, vaikka ”Anni” esitti saaneensa niistä itse tietoa jumalalta. Itseinho oli ulkoistettu miettimättä lainkaan, mistä sen aiheet olivat peräisin.

English abstract: Fundamentalist Christians in Finland have launched a campaign for young people. The aim is to encourage adolescents not to “submit” themselves to homosexuality or bisexuality but to turn away from it. This is told to be the will of god.

There are, however, severe epistemological problems with alleged “knowledge” about god and his will. Mere beliefs do not tell us about the external reality – only the internal reality. Immature persons cannot fully distinguish between internal and external reality. When such a person wishes to suppress and control unpleasant sexual impulses concerning masturbation or homosexuality, for instance, he or she may externalize the controlling part of his or her personality (“superego”) to an image of god. On a critical observer, this may make a certain impression of unintented comedy.