Skip to content

”Paha kirja” — kauheaa metakirjallisuutta

7.11.2015

kansi Kaj Korkea-aho on nuori suomen­ruotsalainen kirjailija, joka on kirjoittanut Hufvud­stads­bladetiin kolumneja muun muassa homoseksuaalisuudesta, ja tätä aihetta käsitellään hänen romaaneissaankin. Kaikki hänen kolme romaaniaan on suomennettu tuoreeltaan: Katso minuun pienehen, Tummempaa tuolla puolen ja uusimpana Paha kirja.

Löysin Pahan kirjan kirjastosta ja luin saman tien. Taka­kannen mainos­lause on räväkkä: ”Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin.” Romaanin voi luokitella kauhu- ja jännitys­kirjallisuudeksi, mutta se on paljon muutakin: tapahtuma­paikkana on Åbo Akademi ja pää­henkilöt ovat opiskelijoita ja opettajia. Yli­opisto on haastava miljöö tämän­tyyppiselle populaarille teokselle, koska vaarana on tietty sisään­lämpiävyys, joka saattaisi rapauttaa uskottavuutta ja jättää lukijat ulkopuolisiksi. Yllätyin iloisesti, kun tämä romaani sopii ympäristöönsä ja samalla tarina ja yli­opisto tukevat toisiaan. Romaani on sikäli onnistunut ja viihdyttävä, että sen luki melkein yhdeltä istumalta.

Paha kirja ei myöskään ole mikä tahansa kauhutarina, vaan se on nimenomaan meta­kirjallisuutta. Suomenruotsalaisella 1920-luvun modernismilla on tarinassa keskeinen rooli. Todellisten kirjailijoiden — Henry Parlandin, Edith Södergranin ynnä muiden — seassa esiintyy tuntemattomaksi jäänyt reppana Leander Granlund, joka kirjoitti 1920-luvulla muun muassa runoteoksen Elon murheisesta hämärästä mutta ei saanut ainuttakaan teostaan julki. Mainittuun runo­kokoelmaan liittyy makaaberi tausta: se, joka lukee tai kuulee runoja, päätyy saman tien tekemään itse­murhan. Näin kävi Leanderin veljen häissä: hääpari ja kahdeksan ihmistä surmasi itsensä, kun runoja oli lausuttu, mutta lehdissä kirjoitettiin, että Leander muka olisi myrkyttänyt ruoan. Runo­kokoelman käsikirjoitusta ei tiettävästi ole säilynyt, ja Granlund — jonkinlainen Kaarlo Kramsun ruotsinkielinen vastine — on jäänyt ”anomaliaksi Suomen kirjallisuus­historiassa”.

 ”Tällaista me tarvitsemme enemmän! Runoja jotka luettuaan ihmiset haluavat viiltää kurkkunsa auki!”
 ”Pasi…”
 ”Kirjallisuutta jolla on todella merkitystä! Uudenlaista modernismia, moukarilla päähän, runoutta… joka herättää ihmiset, panee heidät ajattelemaan oikeita asioita… Leander Granlundia pitäisi julkaista, nostaa myyntilistoille, markkinoida niin saatanasti… Jos luet tämän kirjan, joudut helvettiin… kuka voisi vastustaa sellaista väitettä?”

Kyse on pohjimmiltaan siis sarjamyrkytystarinasta, mutta myrkyn asemesta ihmisiä tapetaan runojen avulla.

Romaanin päähenkilöitä ovat kirjallisuustieteen lehtori tri Mickel Backman sekä ylioppilaat Calle Hollender ja Pasi Maars. Tarinaa kuljetetaan Vuoroin Backmanin, vuoroin Hollenderin näkökulmasta, mutta varsinaisesti Maars panee tapahtumat liikkeeseen. Maars, homoseksuaali, on kuullut karmeasta hääjuhlasta, on ostanut poliisiystävältään esitutkinta-aineiston ja jäljittänyt jopa käsikirjoituksen. Maars on saanut selville, kuinka lehtori Backman liittyy Granlundiin. Backmanin opiskelu­toveri Dietrich Wangman, hänkin homoseksuaali, nimittäin tutki Granlundin runoutta 1980-luvun alussa ja kirjoitti pro gradun mutta päätyi itsemurhaan. Backman otti gradun käsikirjoituksen itselleen ja varasti sen ideat omaan tutkimukseensa.

Päälle päätteeksi käy ilmi, että lehtori Backmanin poika Ragnar on homoseksuaali ja Pasi Maarsin entinen poikaystävä. ”Jos asiat olisivat menneet kuten hän toivoi, sinä olisit minun appiukkoni nykyään, niin sairas kuin se ajatus onkin… Ei millään pahalla, mutta ei se olisi koskaan oikeasti toiminut, kuule, me kun olimme molemmat mieluiten alla…” ilkeilee Maars tultuaan kiristämään Backmania. Saatuaan runo­käsi­kirjoituksen haltuunsa Maars on ajanut useita ihmisiä itse­murhaan, ja seuraava uhri olisi Ragnar, ellei Backman luovuta Wangmanin gradua.

Millaiset runot voisivat olla niin kauheita, että ihminen päättää surmata itsensä niiden vaikutuksesta? Runojen tekstiä ei Pahassa kirjassa siteerata, vaan lukija joutuu tyytymään tiedon­muruihin. Erään runoelman nimi on ”Kuunsirppi”. Runoissa esiintyy ajatus ”hirveän kaukana” ja kysytään: ”Kuka huomaa, jos taivaalla sammuu tähti?” Eräs henkilöistä toteaa, että todellisuus on kaaosta ja ihmiset koettavat peittää sen illuusioilla. Runot repivät tuon illuusion rikki, niin ettei elämä enää tunnu jatkamisen arvoiselta.

Ehkä ilmiötä voi verrata siihen, kuinka romaanin lukeminen tai elokuvan katsominen synnyttää tietynlaisen illuusion ja lukija tai katsoja alkaa pitää tarinaa totena, samastuu henkilö­hahmoihin ja elää kuin osallistuisi tapahtumiin. Sitten tapahtuu jotakin, mikä saa illuusion rikkoutumaan: yhtäkkiä kirjassa tulee vastaan runsaasti paino- tai käännös­virheitä, tai puhelin pärähtää soimaan elokuva­teatterissa ja omistaja alkaa jaaritella soittajan kanssa. Ilmeisesti Leander Granlundin runot rikkovat — puhkaisevat — saman­kaltaisella tavalla elämän mielekkyyden illuusion, narsismin, päästävät masennuksen, epätoivon, itse­tuhon yllykkeet valloilleen. Kyse ei siis ole yli­luonnollisuudesta eikä taikuudesta vaan tylyistä, myrkyllisistä sanoista, joiden vaikutus­voimaa runo­mitta ja runouden musiikin­omaisuus odottamattomalla tavalla vahvistavat. Aivan hiljattain näet Helsingin Sanomain Kuukausi­liitteessä (7.11.2015) kerrottiin siitä, kuinka puhe­kykynsä menettäneet ihmiset pystyvät kuitenkin laulamaan. Puhetta ja musiikkia käsitellään eri osissa aivoja, ja kun hölmöjä asioita esitetään laulaen, ne eivät kuulostakaan hölmöiltä. Mitallisen runouden ihmeellinen voima perustuu siis poljentoon, ja Granlund oli sen onnistunut valjastamaan tuho- ja kosto­tarkoituksiin.

Kuinka Maars ei kuitenkaan surmaa itseään vaan voi käyttää runoja toisten tappamiseen? Ilmeisesti hän on yli-ihminen (Übermensch) tai poikkeusyksilö, johon runot vaikuttavat eri lailla kuin muihin: runojen takia toiset ihmiset menettävät arvonsa hänen silmissään ja hän voi tappaa heitä estottomasti.

Paha kirja tapahtuu omana aikanamme, ja tapahtumat voidaan eri vihjeiden perusteella ajoittaa ilmeisestikin luku­vuoteen 2013–2014. Kännykät ja Facebook ovat luonteva osa henkilöiden elämää. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisen vaikutuksen tällaiset ajan­mukaiset romaanit tekevät sadan vuoden kuluttua — ovatko ne yhtä nostalgisia (tai dokumentaarisia) kuin 1910-luvun teokset, joissa rimpautetaan telefoonia ja kiidetään automobiilissa?

Opiskelijaelämän dekadenssi on viety melko pitkälle. Ylioppilaat Hollender ja Maars ovat pää­määrättömiä ajelehtijoita, ja Hollender, 27, kerää opinto­pisteitä vain pitääkseen opinto­tuen juoksemassa. Alkoholia ja huumaus­aineita kuluu, vanhat miehet jahtaavat nuorukaisia, ja Turku näyttää synkänkin puolensa.

Romaanin suomennos on pääosin sujuva, mutta muutaman kerran tekstissä esiintyy epä­onnisia sana­valintoja, jotka hetkeksi hajottavat illuusion. Heti alussa sivulla 7 esiintyy verbi ”rassasi”, joka pistää silmään liian arkisena. Sivulla 86 lukee: ”täksi sinun on tuleman”, mutta korrekteja ilmauksia ovat täksi sinun pitää tuleman ja täksi sinun on tuleminen. En ole nähnyt ruotsin­kielistä alku­tekstiä, mutta sivulla 280 tarkoitettaneen kirjojen selkämyksiä eikä ”taka­sivuja”, joihin Wangmanin aivo­roiskeet olivat osuneet. Huono onni on iskenyt Pahan kirjan taka­kanteen: Mickel Backmanista on tullut ”Mickel Granlund”. (Kannattaa lukea uusimmasta Parnassosta artikkeli ”Huti­kuun työt” eli ”Mitä F. E. Sillin­päälle tapahtui?”)

Paha kirja on tervetullut lisä kotimaiseen mysteeri­kirjallisuuteen, kiinnostava meta­kirjallinen toteutus. 2010-luvun akateemista elämää on kuvattu aidon­tuntuisesti, ja makaabereja paljastuksia riittää suuntaan jos toiseenkin.

 

Kaj Korkea-aho: Paha kirja. (Onda boken.)
Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck.
Otava, Helsinki. 2015. 317 sivua.
ISBN 978-951-1-28783-4 (nid.)
ISBN 978-951-1-29247-0 (e-kirja)

 

SAMMANFATTNING PÅ SVENSKA: Jag läste Onda boken av Kaj Korkea-aho, hans senaste roman (Paha kirja på finska), en makaber berättelse om en gammal dikt­samling som synbarligen får läsare och åhörare att begå själv­mord. Huvud­personerna, litteratur­vetare, jobbar och studerar vid Åbo Akademi. En läs­värd roman, intressant som meta­litteratur.

ENGLISH ABSTRACT: The recent novel Onda boken by Kaj Korkea-aho has been translated into Finnish as Paha kirja. This is a macabre story of an old collection of poems that evidently drives its readers and hearers to suicide. The main characters are literature scholars and students at the Swedish-speaking Åbo Akademi university in Turku, Finland. A novel worth reading, an interesting instance of metaliterature.

From → Kirjallisuus

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: