Siirry sisältöön

Hullujen häkki — La cage aux folles

26.12.2013

Ranskalainen homofarssi jäyhänä tulkintana

Ranskalaisen Jean Poiret’n (1926–1992) näytelmä La cage aux folles (1973) lienee suomalaisille tutuin amerikkalaisena elo­kuva­versiona Lainahöyhenissä (1996), mutta ranskalainen elokuvasovitus Hullujen häkki (La cage aux folles) julkaistiin paljon ennen sitä.

Poiret’n näytelmä siirtyi Ranskassa 1970-luvulla näyttämöltä ensin televisioon ja sitten valko­kankaalle. Niin kutsutussa valta­virran elo­kuvassa tarinan asetelma oli aikaansa edellä. Jean Poiret ei juuri osallistunut elo­kuva­version tekoon, ja se eroaa näytelmästä melko lailla; elokuva­sovitus on varsin onnistunut. Teatteri­näytelmä oli ollut pari­valjakon Michel Serrault’n (1928–2007) ja Jean Poiret’n bravuuri­numero, mutta elo­kuva­versiossa Poiret’n tilalle valittiin italialainen Ugo Tognazzi (1922–1990), koska kyseessä oli ranskalais-italialainen yhteis­tuotanto. Elokuvan ohjasi Édouard Molinaro (1928–2013), ja musiikin sävelsi Ennio Morricone. Ensi-iltansa La cage aux folles sai Ranskassa 25. lokakuuta 1978.

Elokuva saapui Suomeen helmikuussa 1979 nimellä Hullujen häkki (!). Olisi kiinnostavaa palata 35 vuoden jälkeen lukemaan elokuvan saamia arvosteluja. Suomi oli tuolloin vielä kovin toisenlainen maa: homoseksuaalisuutta pidettiin vielä virallisesti sairautena, ja rikoslaissa oli kehotuskielto. Suomennos­nimikkeiden perusteella (myös jatko-osat) elokuvien maahantuojat kuvittelivat homoseksuaalisuutta voitavan myydä suurelle yleisölle ”hulluutena” ja ”narriutena”.

Ajankohtaansa nähden La cage aux folles on haastava teos: päähenkilöinä on kahden homomiehen pariskunta, joka pyörittää drag-taiteilijoiden yökerhoa Saint-Tropez’ssa. Pariskunnan osapuolet ovat toistensa vastakohtia: Renato (Ugo Tognazzi) on tyyni kuin viilipytty, mutta Albin alias ”Zaza Napoli” (Michel Serrault) on hermoherkkä hysteerikko ja yökerhon tähtiesiintyjä. Heillä on 20-vuotias heteropoika Laurent (Rémi Laurent), joka on menossa naimisiin. Talouteen kuuluu myös musta sisäkkö Jacob (tammikuussa menehtynyt Benny Luke).

Elokuvaa voi luonnehtia vakavamieliseksi farssiksi. Kommellukset johtuvat siitä, että pojan morsian tulee vanhoillisen moralistisesta perheestä eivätkä appivanhemmat varmastikaan hyväksy vävypoikaa, joka on kahden homoseksuaalisen ravintola­taiteilijan kasvatti. Renaton ja Albinin on siis teeskenneltävä heteroseksuaaleja ja kutsuttava Laurentin äiti Louise (Carmen Scarpitta) hätiin, mutta ”Albin-setä” ei saata hillitä itseään vaan pukeutuu siveellisimmäksi kotirouvaksi mitä kuvitella voi.

Tuotannon hankaluudet heijastuvat elokuvasta. Ugo Tognazzi ei innostunut elokuvasta eikä suostunut puhumaan ranskaa. Niinpä hänen vuorosanansa jouduttiin kirjoittamaan uusiksi ja ne dubbasi ranskalainen näyttelijä. Michel Serrault oli harras uskovainen, ja vakavasti otettavan homoseksuaalin esittäminen oli hänestä hankalaa. Päähenkilöiden esiintyminen tekeekin hiukan jäyhän vaikutuksen. En ole nähnyt tuoreempaa Lainahöyhenissä-elokuvaa aikoihin, mutta komediana se oli muistaakseni vauhdikkaampi ja napakampi.

Kaikesta huolimatta elokuvasta tuli menestys paitsi Ranskassa myös Yhdys­valloissa, jossa elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta ja voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globen. Sen jälkeen Hollywood uskalsi käsitellä homoseksuaalisuutta avoimesti valkokankaalla, pahamaineisena esimerkkinä William Friedkinin Cruising (1980) eli Yön kuningas. Menestys merkitsi myös jatko-osia, trilogiaa. Tognazzi ja Serrault esiintyivät vielä elokuvissa La cage aux folles II (1980) eli Narrit nailoneissa ja La Cage aux folles III: ”Elles” se marient (1985) eli Narrien naimakauppa. Menestystä saavutti myös amerikkalainen uudelleenfilmatisointi The Birdcage eli Laina­höyhenissä, jonka pääosissa nähtiin Robin Williams ja Nathan Lane.

Poiret’n näytelmä käännettiin suomeksi vuonna 2011 nimellä Herrat diivat (Aino Piirola). Aiemmin ruotsinkielinen käännös oli saanut otsikokseen Min mamma herr Albin.

La cage aux folles on hiljattain julkaistu teräväpiirtoversiona yhdysvaltalaisen Criterionin blu-ray-sarjassa (julkaistu myös DVD:nä). Blu-rayn laatu on melko keskinkertainen: kuva on utuinen ja alussa hämärähkö. Tekstitys on ainoastaan englanniksi.

Mukana on kuitenkin kiinnostavaa lisämateriaalia: haastatteluja ja arkisto­materiaalia. Ohjaaja Molinaroa haastateltiin huhtikuussa 2013 ennen hänen poismenoaan.

Haastattelut:

  • ohjaaja Édouard Molinaro (18:33)
  • tutkija Laurence Senelick (22:47).

Arkistomateriaali:

  • ”Les antiquaires” (11:02), Poiret’n ja Serrault’n TV-sketsi vuodelta 1959
  • ”Le monsieur qui vent vendre sa voiture” (6:16), saman parivaljakon TV-sketsi vuodelta 1959
  • ”La cage aux folles” (10:24), katkelma teatteriversion TV-esityksestä vuodelta 1973, päärooleissa Poiret ja Serrault
  • kaksi elokuvateatterimainosta (4:05).

 

La cage aux folles [Hullujen häkki]
Ohjaus Édouard Molinaro (1978)
© Criterion Collection 2013
Yhdysvallat (aluekoodi A)
UPC 715515109819
PCM 1.0 ranska
Tekstitys: englanti
1,66 : 1 (1080p24, MPEG-4)
Kesto 96:56

 

ENGLISH ABSTRACT: The Criterion’s new Blu-ray release of La cage aux folles (1978) presents this classic French comedy with interesting bonus materials. The image quality is a bit dim. — As we now live in different times and homosexuality is no longer a taboo, the film seems a bit tame. The Finnish distribution titles for the trilogy are telling: homosexuals are seen as “lunatics” and “fools”.

From → Elokuva

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: